Kyselyn voittaja!
Aloitetaan siitä kun oli kahden kuukauden vanha ja nukuin vaunuissa lanta tunkion päällä.
eii, otetaan uusiksi.
Olin noin 1,8 v vanha kun kipusin ensimmäistä kertaa hevosen selkään. Ratsuna toimi meidän entinen huippu lv-ruuna Oliver. Olli oli laiska ja aivan maailman kiltein polle, juuri minulle siinä iässä sopiva.
tallilla ehkä n. 2vuotiaana |
Oliver ja minä |
Tästä jatkui harrastelu Briennan kanssa kunnes kuvioihin ilmestyi Shetlanninponi ruuna Solero. Soleron ensimmäisen ratsastuskerran muistan kuin omat taskuni. Oli talvi ja pimeää. Kentällä oli valot ja jouduin menemään ilman satulaa ja vielä ensimmäistä kertaa vieraalla ponilla. Minua se ei haitannut ja Solero toimi loistavasti.
(C) Soili |
(c) Jenni |
Briennan ja Soleron kanssa treenaaminen jatkui. Kummatkin ponit toimivat tunneilla ja ratsastelin niitä ja kisasin suurimmaksi osaksi Briennalla, mutta muutamat kisat myös Solerolla.
Mikä vuosi se olikaan kun ostin äidiltäni Lämminveriruuna Kapun. Kapulle "opetin" ratsastuksen alkeita ja harrasteltiin ahkerasti. Soleron ja Briennan liikuttelu jäi kerta viikkoon.
ei ole meillä otettu kuva, kun en löytänyt nyt tähän hätään kapusta mitään kuvaa :( |
Kapu myytiin, ja äiti antoi perusteiksi sen että tarvitsen kokeneemman hevosen. Kuinka ollakkaan tälläkin hetkellä minulla on kaksi ex-ravuria!!
Aloin taas liikuttaa Briennaa ja Soleroa ja äitini tunti hevosia.
4.7.2011 oli päivä jota en kuvitellut kokevani. Olin aamulla löytänyt mukavan oloisen projekti arabin netistä. Ilmoitin äidille ja soitimme koulusta tultuani tämän hevosen omistajalle. Tarjous oli kuitenkin niin hintava, että emme ottanneet sitä. Olin jo ollut niin innoissani uudesta hevosesta, että kun emme ottaneetkaan sitä olin hieman alla päin.Kului noin 20min kun eräs tuttava soittaa olisiko meillä tarvetta 9.vuotiaalle lämminveritammalle? Äitini kysyi minulta ottaisinko tamman. Nyökkäsin myöntyvästi ja illalla lähdimme hakemaan Mallaa kotiin. Mallan kanssa on ollut aivan mahtavat kaksi vuotta!
Mallan ekä päivä meillä |
Eka ratsastus |
Eka hyppykerta |
<3 |
rakkaus <3 |
Seuraavana kuvioihin kavioi nallekarhu Manu jonka sain äidiltäni joululahjaksi.
<3 |
Tässä pisteessä ollaan menossa ja toivottavasti vielä saan paljon heppakavereita tulevaisuudessa :)
Ehkä tämä minun lämppäri kuume lähti aikoinaan siitä kun menin Oliverillä :3