Kauniin tarinan loppu

Päivälleen tasan viisi kuukautta sitten yksi kaunis tarina tuli päätökseen. Vaikeaa ajatella, kuinka nopeasti aika on mennyt ja elämä muuttunut. Vaikka nykytilanteesta olisi helpompi puhua ehkä on aika palata vielä kerran siihen, mitä tapahtui viisi kuukautta sitten.

24.11.2016 oli tähänastisen elämäni musertavin päivä. En vielä tänä päivänäkään pysty pukemaan ajatuksia sanoiksi. Noin viikkoa ennen, olimme pakanneet hevoset autoon ja lähteneet kohti Tampereen klinikkaa. Tarkoituksena tehdä laaja hammastarkastus kummallekin hevoselle. Mallan hammasongelmat olivat menneet omasta mielestäni jälleen huonompaan suuntaan, enkä osannut oikein odottaa tuleeko hyviä vai huonoja uutisia. Sulolle ei ole vielä meidän aikana tehty laajaa tutkimusta, joten se sujui siinä samalla. Sulo tarkastettiin ensin ja vasemmalta puolelta löytyi alkavia diastemoja. Ajattelin siinä vaiheessa, että miten tämä voi olla mahdollista? Ell. oli kuitenkin toiveikas ja sanoi, että vielä hyvin alkavassa vaiheessa.
Seuraavana oli Mallan vuoro ja tilanne oli huono. Karies oli levinnyt myös toiselle puolelle suuta. M oli käyttänyt "tervettä" puolta rehun pureskeluun, jolloin se oli joutunut kovemmalle käytölle ja heikentänyt hampaat. Lähes mitään ei ollut tehtävissä. Otimme röntgenkuvat vielä suusta, jotta jos hampaita lähdetään korjaamaan tiedetään juurien tilanne. Kuvat näyttivät yhtä onnettomilta. Ell. luetteli kuinka ensin joudutaan poistamaan tämä ja tämä hammas. Sitten tämä, luultavasti myös tämä ja tämä. Saimme hetken aikaa miettiä mitä tehdään. Hampaita aletaan välittömästi hoitaa tai lähdemme ajamaan kotiin. Päätös ei ollut helppo. Se oli elämäni vaikein. En halunnut aiheuttaa eläimelle enää yhtään kärsimystä suuhoidoilla, vaan päätimme, että Mallan ei tarvitse kärsiä enää yhtään.

Klinikan jälkeinen viikko oli kaikista hankalin. Tiesin, mitä on edessä ja mutta silti en tiennyt mitään. Oli paljon kysymyksiä, mihin vasta ajan kanssa olen saanut vastaukset. Kun lopetuspäivä koitti, tuntui, että ahdistus nousi kurkkuun asti ja tukehduttaa. Ajatus siitä, että Malla pääsee kivuista, piti itseni kasassa. Tallille mennessä, kasasin itseni enkä näyttänyt Mallalle suruani. Yritin toimia normaalisti, paitsi että M sai paljon herkkuja joita se ei ole saanut syödä vuosiin. Malla piti omaa tuttua pärinäänsä, ja vaikutti onnelliselta. Niin kuin se oli vaikuttanut olevan monta vuotta. Omistan maailman sitkeimmän ja reippaimman hevosen. Kun nojasin jo vähän hapertuneeseen karvaan ja rakkain veti viimeisen hengenvedon tiesin kivun olevan poissa. Maailman kaunein oli poissa, mutta kivuton.

Kauniita unia rakas.