lauantai 26. lokakuuta 2013

Ratsastelut puhelin kuvilla ja tekstillä

Kuvasin eilen tallilla jotain random kuvia ja nyt teille tälläinen pieni selityspostaus puhelin kuvien kera.

Viikko vierähti siitä kun viimeksi kirjoittelin tänne. Tosiasia on, että en ole edes liikuttanut hevosia viikkoon. Kummallekkaan mallalle ja sulolle ei ole saatu talvi kenkiä joten nyt sitten ovat vapailleet. Kumpaakin on välillä pidetty sisällä kylmien öiden ja sateen takia. Ja Mallalla ei ole katosta.
Mutta nyt asiaan. Eilen lumet oli sulaneet pois joten pääsin liikuttamaan hevosia kentälle. Niille on nyt laitettu talvikengät vaikka lumet sulivat pois. Kenttä oli kuitenkin hieman liukas joten hokit olivat ihan hyvät.


Ensiksi ratsastin Mallan. Laitoin sen ihan rauhassa kuntoon ja harjasin oikein hyvin. Laitoin varusteet ja lähdin kentälle.





















 Ajattelin että mennään ihan "rennosti" eli en vaatinut siltä mitään kummempia. Mentiin paljon ravia,
 jotta saatais vähän virtoja pois. Malla toimi loistavasti,  tietysti itse viikon tauon jälkeen olin ruosteessa, mutta hyvin se meni. Kenttä oli hieman märkä joten Malla nosteli kivasti jalkojaan samalla lailla kuin ennen onnettomuutta. Onnettomuuden jälkeen Malla on hieman varonut jalkojaan ja sipsutellut menemään. Nyt jalat nousivat tosi kivasti! :) Nostin vielä laukat ja sitten käveltiin pitkät kävelyt. Purin Mallalta varusteet pois ja harjailin vielä vähän sen jalkoja.


"Hyi muraa"
























Vein Mallan syömään karsinaan ja otin Sulon 
käytävälle. Sulo steppaili kokoajan eikä malttanut olla paikallaan. Laitoin varusteet ja menin kentälle. Talutin hetken ja sitten yritin nousta selkään. Sulo ei oikein malttanut pysyä paikallaan.  Pääsin kuitenkin sitten selkään ja aloin kävellä ja heti tekemään kaikenlaisia tehtäviä. Sulo kuunteli yllättävän hyvin. Sitten ravi ympyröitä. Hyvin meni tuokin, mutta ei ihan kuunnellut pidätteitä. Oli kuitenkin ok. Kävelin hetken ja yritin laukannostoja, mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Pukitteli ja ei vaan nostanut. Kuitenkin sain nostettua yhden hyvän laukan lopetin siihen. Käveltiin ja vain Sulon talliin. Purin varusteet, laitoin loimen ja vein tarhaan.

 

perjantai 18. lokakuuta 2013

paljon asiaa

Aloitan nyt siitä kun me tehtiin keskiviikkona tälläinen vähän erinlainen videopostaus kuin ennen. Tässä ei ollut paljon mitään musiikkia, selitettiin vaan koko ajan. Ja tulihan tuosta kyllä melkoisen pitkäkin :D tässä linkki videoon
Me hypättiin tuona päivänä muutamaa estettä yksittäisenä ja ratana. Korkeutta laitettiin vain 50cm tuon pohjan takia joka oli hieman kova. Malla oli kyllä super tuona päivänä, tosi rento ja hallinnassa :) Muutaman kerran se esteelle kiihytti, mutta sitten meni ihan nätisti.
Vielä pari kuvaa, jotka on videolta napattu :





Sitten keskiviikko iltana tehtiin myös vastaukset kysymyksiin. katso linkki Lisään myöh!

Ja eilen sitten käytiin kuvailemassa syyskuvia, mutta lehdet oli jo tippunu puista joten niistä tuli aika risu painotteisia kuvia! kuvat cee Jenni








tiistai 15. lokakuuta 2013

Valmennus Sulolla ja video + kysymyspostaus

Aloitetaan siitä että mulla oli Sulon kanssa tänään valmennus kotona, joka meni kaikin puolin hyvin. Mentiin paljon käynti ja ravi juttuja. Ympyrällä suurin osa. Harjoiteltiin myös reunoihin menemistä ja keskittymistä. Ihan hyvin meni valmennus, kuvat kertokoon enemmän.









smile
cee Jenni

Ja sitten pari videota, mitä teidän tulisi käydä katsomassa. Eli OurDay ja Kysymyspostaus!
Laittakaa kysymyksiä tähän tai Youtubeen. Kiitos! :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Jenni meillä ja ratsastelut

Tänään haettiin Jenni meille viideksi päiväksi ja siitä tulossa Ourday.
Ratsasteltiin mun hepat ja Sulo. Jenni meni Manulla ja minä Mallalla. Manu oli super!
Mutta Mallaan.. Menin ilman satulaa kentällä ja mentiin koulua. Tehtiin alussa voltteja keskellä käynnissä ja ravissa. Sen jälkeen mentiin ravia välillä uralla ja välillä ympyrällä. Siinä meni pätkiä hyvin ja rennosti, välillä aukoi suutaan kun ei ollut turparemmiä. Laukoissa oli hyvä, vas. suuntaan meinasi pukittaa (!!) , muta nuo oli vaan energiapukkeja. Sitten vielä vähän ravia. Kuvat saa kertoa enemmän, nyt ei oikein inspaa kirjoittaa.

Jenni ja Manu








Menin sen jälkeen Sulolla, joka ei mennyt erityisen hyvin, mutta Jenni huuteli vinkkejä niin meni paremmin.


Huomenna Sulon kanssa valmennus kotona. Toivotaan että saatais vinkkejä jatkoon! huomiseen :)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Jokaisen hevosen kuulumiset

Halusin nyt kirjoitella tänne ihan päivittelyä miten on mennyt. Aloitetaan Mallasta.
 Malla on ollut tosi kiva monena päivänä. Rentoutuu, rauhoittuu ja keskittyy tosi hienosti. Vähän vauhtia on ollut ilmassa, mutta liikunnalla tuokin on karsiutunut. Ollaan menty välillä esteitä, välillä puomeja ja koulua väännelty. Pari kertaa ollaan myös maastoilemassa käyty, eli tosi monipuolisesti.

puomi reeneistä. Olen nyt mennyt muutaman kerran ilman turparemmiä, meinaa hieman hangata.. :(

Manuun mentäessä, poju on nyt saanut enemmän liikuntaa kun kaverini Enni on liikutellut miestä aina kun olen ratsastanut Mallan tai Sulon. Poika on ollut ihan super. Mainiten kun kävimme pellolla rallittelemassa mies oli ihan liekeissä. Oikein innostu aina lähdössä :)


Sitten Suloon. Herra on ollut.. miten sen nyt sanois..aika kauhee. Pukittelua ja keskittymisen täydellinen katoaminen. Ei se kyllä yhtään sen paremmin mua kunnioitakkaan. Monesti jo kävelly kantapäille kun pelkää jotain.. Pistän kaiken omaan piikkiin, koska en osaa sillä ratsastaa. Mulla vaan ei enää riitä innostus. En haluaisi luovuttaa vielä, mutta ajatuskin siitä että sillä ratsastaisi.. pah. Kuitenkin sitten kun se menee keskittyneesti, on tosi kivan tuntuinen, mutta tämä kestää vain 2 sek. kunnes kaunis ajatus on tipotiessään. En vain tiedä millä tämän innostuksen saisi takaisin..





sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Myday ja +50 lukijaa!

Jos et halua lukea kauheaa paapatusta mene suoraan alas ja katso video!

Nyt kun mun blogilla on jo yli viiskyt lukijaa, halusin tehdä jotain erityistä tänne blogiin. En mä nyt tiedä onko tämä nyt ihan yyber erikoista, mutta en ole näitä kauheasti vaivalla tehnyt. Selitän nyt kuvien kera vähän Sulon ratsastuksesta.

Menin kentällä ihan normaalisti vääntelyä ja eilisestä puhuen Sulo ei ollut yhtään hyvä. Se ei vaan keskittynyt. Tänään herra oli hieman samalla linjalla. Mutta ei suinkaan niin paljon kuin eilen. Sain sitä hieman keskittymään, mutta alussa meillä oli melko show kun yritettiin keskittyä. Tein paaljon kiemuroita, ja ympyrää. Uralle en edes yrittänyt lähteä, koska sinne se ei olisi mennyt. Sain sen mukavaksi aina välillä ja jäi siltikin hyvä olo tuosta tunnista. Otettiin vielä ennen ratsastusta rakenne kuvia ja yhteisposeerauksia :)










^^ cee Enni