keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Meistäkö esteratsukko? :o Joo, ei ehkä.

Tulin koulusta 15.00 ja söin ja lähdin kiireen vilkkaa talliin. Kello oli 15.30 kun olin raahaamassa esteitä ja Iida lupautui kuvaamaan hetkeksi. Hain Mallan tosi nopeeta tarhasta ja laitoin tosi nopee sen myös valmiiks. Nopeesti sitten kentälle ja lämmittelemään. ( sen takia kiireellä koska tunnit alkoi 17.00 ) Olin kentällä 16.05.  Lämmittelin eka ihan ravissa ja Malla tuntu yllättävän mukavalle. Se oli rento ja yhteistyöhaluinen. Sitten mentiin puomia joka oli kentän keskellä. Se meni hyvin ja lähes joka kerta Mallalla oli pakkomielle hypätä se puomi. Sitten kävlin pienen hetken ja meni sellaista "puoliristikkoa". Se meni kans tosi hyvin. Menin sitä kumpaankin suuntaan ja myös laukassa. Seuraavaksi menin ristikkoja, jota menin laukassa tosin välillä myös ravissa kun kentän pohja oli liukas. Tuota menin myös kumpaankin suuntaan ja oikeiaseen on parempi tasapaino joten sinne puolelle meni paremmin. Seuraavaks menin sarjaa kahden laukka-askeleen välillä. Se osottautui vaikemmaksi kuin luulin sillä olisi ollut kiva puokahtaa sarjan välistä aina pois, mutta onnistu tuo ohjaus ihan ongelmitta. Tuohon suuntaan oikea oli taas parempi. Lopuksi menin ratana ja radalla alkoi jo näkyä liika hoppu joka on nyt ongelmana ollut. Olin ihan tyytyväinen silti. Arvosanaksi 8-.

Kiitos Iidalle kuvista ja videoista, kaikki kuvat © Iida Rajala

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti