keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

elämä on epäreilua

Tämä viikko on alkanut aika paskamaisesti. Unet on jäänyt vähiin ja henkisesti väsyttää. Taisin mainita että ratsastan itse tällä viikolla kummankin kaakin joka päivä. No mulle nakitettiin myös iltatallit ja mulla meni kumpanakin iltana yli 9 ja olin kyllä sen jälkeen aivan rikki. Yritettiin Ennin kanssa tehdä videopostaus, mutta mä poistin vahingossa osan videoista ja se meni sitten päi peetä,oltiin vielä nähty kauhee vaivakin. Koulussa vaan kaikki ketutti ja ei jaksanu keskittyä ja tänäänkin meinasin saada jälki-istuntoo. Eikai tässä, vielä hengissä ollaan.

Olen nyt pysynyt lupauksessani ja liikuttanut pollet tähän asti joka päivä itse. Eilen mentiin maastossa ja kentällä koulua. Manulla menin koulua kentällä. Hyvin toimi kummatkin, pari kuvaa eilisestä (sry, Manusta oli vaan videoita) :






Tänään pidin neljältä yhden tunnin ja Roosa meni Manulla. Manu oli ihan pöhlällä päällä ja laukkaili vaan koko ajan. Menin lopuksi ilman satulaa pari kierrosta ravia kun ei suostunut ravaamaan. Huomasin pari fibaa, joilla saan sen ravaamaan.

Mallalla kävin tiellä ja ravailin ja laukkailin tiellä. Malla tykkäs hirveesti mennä, eikä oikein malttanut hidastella. Kävin ensin ylämäen käynnillä, sitten ravilla ja sitten kovalla ravilla + mäen päällä kiitolaukalla. Hyvin tyty pelas ja kävelin vähän aikaa. Menin sitten vähän ravia ja kokeilin mennä kolmella uralla ja suju se jotenkuten. Harmi vaan ei itse nää meneekö se kolmella uralla. Kävelin vielä hetken ja sitte loimi ja talliin.













kuvat (c) Soili Kangasvieri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti