Youtubeen olen kirjoittanut näin:
Alku talvesta olin saanut Mallan hyvin treenattua ja tähtäimenä lähteä kisoihin keväästä. Treenattiin kevät ahkerasti ja ensimmäiset kisat Vetelissä ja siellä oli myös estevalkka. Noin viikko kisojen jälkeen jouduttiin 'pieneen' onnettomuuteen ja Mallalle tuli imppari kumpaankin jalkaan.
Sitä paranneltiin n. kaksi kuukautta. Pian päästiin kävelemään kentälle ja siitä pikku hiljaa ravia ja sitten laukkaa. Kun jalat oli kunnolla parantuneet, alettiin treenaamaan heinäkuun kisoihin. Kisat oli ja meni, saatiin 52.3 % C-merkistä :) Sitten elokuussa oli Satu-talli Cup, jossa 3 osakilpailua. Kouluohjelmassa tultiin 3., este osuudella 4. ja tallikisoissa 2. (?). Loppu sijoitus 3. ja 20 € rahaa :)
Syksy ollaan vaan treenailtu,hölläilty ja tehty muuta kivaa. Ei olla pyritty mihinkään muuhun kuin rentouteen, mutta Malla on näyttänyt että pystyy parempaan. Toivotaan, että tämä vuosi on edes yhtä hyvä kuin edellinen ja saadaan viettää Mallan kanssa vielä monia hyviä hetkiä! :) ♥
Seuraavaksi tein vuoteni kokonaisuudessaan kaikine sekoiluineen.
Ja sitten vielä video minun ja Jennin vuodesta!
ps. vastailkaa kyselyyn vas. palkissa! :)
Kerrotko missään siitä onnettomuudesta erikseen? :o Haluaisin lukea siitä
VastaaPoistahttp://frista-malla.blogspot.fi/2013/05/taalla-taas.html?m=0
PoistaTuossa postauksessa kerron.