Ensimmäisenä päivänä me pestiin Malla, laitettiin paksut loimet ja se sai yöpyä sisällä. Seuraavana päivänä lähdettiin sitten maastakäsin totuttelemaan kenttään ja muuhun ympäristöön. Halusin ihan rauhassa totuttaa Mallan uuteen paikkaan, ettei se sitten jännittäisi kaikkea niin paljon. Kävelytin Mallan kentälle ja siinä pelkäsi kaikkea mikä liikkui tai kahisi (pöyräpaalien muovit). Kentällä aloitin maastakäsin hommat ja Malla vähän katseli reunoja ja ei oikein keskittynyt. Pikku hiljaa sen keskittyminen alkoi parantua ja se unohti kaiken pelottavan ja reunatkaan ei enää hyökänneet päälle.
Kun kenttä oli selätetty, mentiin kokeilemaan juoksutusta pyöräaidassa. Malla vähän ihmetteli, että mikä paikka tämä on, mutta pian jo juoksenteli siellä. Ei vielä uskaltanut laukata (kuten ei yleensäkään uudessa paikassa), mutta ravaili siinä hetken. Kävelytin vielä Mallaa nurmella ja vein talliin.
Ensimmäinen ratsastus tapahtui seuraavana päivänä ja Malla meni yllättävän rauhallisesti. Menin vain ravia ja käyntiä, taivuttelin ja ratsastin Mallaa ihan kunnolla. Laitoin itsenikin hommiin kun joutui tekemään muutakin kuin matkustelemaan. Sain Mallan hyväksi ja siihen oli hyvä lopettaa. Kävin vielä laukkaamassa kentän ympärillä ja Malla oli hyvin kuulolla.
Sunnuntaina ratsastin Mallan nivelillä ja Enni pääsi mukaan kuvailemaan. Malla oli huono, tuo kuolain oli liian pehmeä ja Malla vain vöyhötti. En enempää jaksa tuosta tunnista selitellä kun on kuvia ja videopätkäkin. Videoltakin näkee kuinka jännittynyt Malla on, mutta rauhoittuu varmasti kun tottuu ympäristöön.
Mukava että on sopeutunut hyvin! Kivalta näyttää teidän meno! Videota en nyt kännykällä voinut katsoa.. Yyh :'D
VastaaPoistaKyllä se pitäisi näkyä, klikkaa tuota otsikkoa. Mulla ainakin toimi!
Poistakiva postaus !:)))
VastaaPoistaOnpa kiva, ku teillä on pyöröaitauski siellä! Sellanen ois kyllä mahtava :) Kivalta näytti meno videollakin!
VastaaPoistaJep! :D
PoistaHyvä Viivi & Malla! :)
VastaaPoistaSaanko tehdä sulle bannerin? :)
VastaaPoistaJoo anna mennä vaan! :) lähetä valmis banneri mun sp : viiviboo@hotmail.fi
PoistaKiitti, yritän tehdä siitä niinhienon kuin voin! (:
VastaaPoista