Mallan lähden viemään päättäjäispäivänä, eli 31.5. uuteen talliin Jyväskylään. Sinne siis olen muuttamassa ja opiskelemaan. Mallalle on jo varattu tallipaikka oikein mukavalta vaikuttavalta tallilta, jota menen luokkaretken jälkeen katsastamaan. Mutta hei! en ole kertonut vielä kuulumisia nykyiseltä tallilta. Tosiaan, mistähän aloittaisin...
uimaan! |
Malla on ollut aika reipas ja jännittynyt, mutta välillä se on ollut ihan hyväkin. Vapaa päivät ei tee hyvää, koska seuraavan päivän ratsastus on yleensä mennyt ihan puihin. Välillä poni on ollut oikein kiva, mm. silloin kun mentiin toisen kerran kavaletteja. Maastossakin se on käyttäytynyt hyvin ja pysähtyy..ainakin välillä. Kuumina päivinä ollaan käyty käyntiä maastossa ja uimassa. Malla ei aluksi millään uskaltanut mennä järveen, mutta kun sen sinne sai niin se kyllä tykkäsi.
Hauskoja piirteitä Mallasta on myös ilmennyt kun se ensimmäinen kerran hirnahti minun kuullen. Se ei ole ikinä hirnunut meillä ollessa ja itse juoksutusliinan päässä jäin vaan paikalleen katsomaan, että mitä tuo hevonen oikein tekee. Hellyyden kipeys kohtauksia Malla on myös ajoittain saanut ja painaa turpaansa vaan syliin. Malla ei ole sellainen hevonen joka kovasti haluaa rapsutuksia, vaan yleensä korvat luimussa nyrpistää nokkaansa. Outoa miten melkein kolmen vuoden jälkeen Mallasta paljastuu noin uusia piirteitä.
eka kavalettitreeni, tais olla Mallalla kiirus johonkin. |
tekisitkö joskus bannerikisan?:)
VastaaPoistaEhdottelisin bannerikisaa myös. (:
VastaaPoistaMy day olis kiva:)
VastaaPoistaVarustepostaus��
VastaaPoistaMallan kamoista