Frista Malla




Tamma
Lämminverinen ravihevonen
i. Victor Victor
e.Queen Jackon
s.12.6.2002
k.24.11.2016
Ruotsi -->Suomeen 2006
Om.Viivi Hämäläinen

Malla saapui meille 4.7.2011 Pyhäjärveltä.Kun kuulin,että Pyhäjärvellä olisi Lämminveritamma myynnissä en arvellut hetkeäkään ettenkä ottaisi sitä. Olin katsonut jo pitkään hevosia,mutta yksikään ei tuntunut omalta. Kun Malla tuli meille sillä ei oltu ratsastettu lainkaan joten kaikki oli sille uutta. Ensiksi täytyi totutella uuteen kotiin,kavereihin,tapoihin ja tietysty ratsastukseen. Ensin Malla totutettiin satulaan ja se sujui ongelmitta. Sitten tuli ratsastaja eikä se välittänyt mitään ja olin ponista ylpeä. Siitä oli kiva lähteä kehittämään suuntaan jos toiseen.

Malla omaa herkän ja kiltin luonteen. Kovan kuoren sisällä on herkkä neito, joka ehkä vähän saattaa ottaa itseensä vääristä liikkeistä, mutta se ei ole joka päiväistä. Mallasta löytyy mielestäni yllättävän vähän tamman piirteitä, vaikkakin niitä joskus aina pulpahtaa pinnalle. Välillä Mallaa saa paijata ja pitääkin, mutta välillä on parempi antaa neidin olla rauhassa eikä mennä rieputtelemaan. Malla on kiltti, ei näyki, jyrää ja muutenkin kunnioittaa ihmistä. Kiltti heppa, jonka kanssa kyllä selviää kisa-, valmennus- ja arkitilanteissa. Näpsäkkä neito, todella ihana kaveri ♥

© Soili
© Jenni
© Soili
© Soili

 © Soili
© Soili
© Soili
© Soili
© Nea
© Millariina
© Nea
© Soili







19 kommenttia:

  1. Malla on kyll NIIIINN söpö : ) Koskeeks tää sun blogi vaan mallaa vai voisitko tehdä postausta itsestäsi kuten jotain mydayta yms?Siis videona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogi on minun ja Mallan kummankin, mutta Mallasta enemmän kirjoitan. En oikein itsestäni tykkää kirjoitella. Voisin tehdä jonkun postauksen myös itsestäni, pistetään korvan taakse! :)

      Poista
  2. Näin teidät kisoissa 28 huhtikuuta.

    VastaaPoista
  3. Mää omistan sen harmaan ponin sieltä kisoista:)
    Jollan omistaja ratsasti sillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti hetki miettiä, mutta nyt muistin :) Se oli tosi mukavan näkönen poni :)

      Poista
  4. Ai nii, Malla taitaa olla isän puolelta meijän ravurille sukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs sattu! (: Manukin on Mallalle sukua, Speed Crown on kummankin esi-isä :D

      Poista
  5. Speedy Grown on meijän ravurin sukulainen myös! Tuutko takalaan junnujen valm. painotteiselle yleisleirille? Mä meen sinne. Mun poni on mukava...Paitsi vähä hankala ratsastaa on tehny mulle: Pukitteluita, Välillä lähtee ryöstämään ja vetää päätä alas. Ihan niinku Polle! Ai niin, jos on ollu vaikka 3 taukopäivää, niin ratsastaminen on yhtä painajaista, jos saa sanoa. Muuten kiltti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä yhtää tiedä, oon miettiny että tulisin, mutta mulla on niin täynnä kesä että saa nähdä jääkö aikaa! Ainakin sinnepäin olen tulossa kesällä jossain vaiheessa! :)

      Poista
  6. Moi! Speedy Grown on minun lämminveriselle ravurille sukua.:) Sukupostista löytyy nimeltä Hamilton Cara.:) Speedy Grown on hevoseni äidin isän isä.:)

    VastaaPoista
  7. Eikös tämä blogi koske manuakin vai??

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. ei olla otettu tarkkaa mittaa, mutta about 155-160cm

      Poista
  9. Oletko itse kouluttanut Mallan? :) Ja oliko sille helppo löytää sopiva satula? Todella kaunis hevonen täytyy kyllä sanoa! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, enhän mä mikään kouluttaja ole, mutta hyvin Malla on oppinut. Tietysti Mallaa on ollut helppo opettaa! :) Tälläkään hetkellä meillä ei ihan passelia satulaa Mallalla ole, mutta uutta harkitsen. Onhan se vaikea ilman ammattilaisen apua satula löytää, mutta tuo nyt ei ole painanut mitenkään, joten en ole vielä satulansovittajaa tilannut..

      Poista
  10. Ihana blogi, paljon hyviä kuvia. Malla tosi nätti hevonen.

    VastaaPoista