tiistai 26. toukokuuta 2015

Kukkahackamore ja tallipäivä-video

Testattiin viime perjantaina ensimmäistä kertaa tilaamaani kukkahackamorea. Multa löytyy pitkävartisista nuo turpa ja leukaosat, jotka sitten laitoin noihin metalliosiin kiinni. Nuo ruskeat osat ovat ikivanhat, mutta en viitsinyt tilata uusia nahkaosia vielä ennen kuin nähdään toimiiko kukat. Jouduttiin tekemään lisäreiät suitsiin, jotta hackis ei ole liian alhaalla. Mutta siis asiaan.
Tässä kuvassa ei ole säädetty vielä reikää lyhyemmäksi poskihihnoista
Malla toimi todella kivasti kukkahackiksella. Onhan se paljon "tukevampi" kuin löysä riimu. Oli kiva pitkästä aikaa laukata niin, ettei lähdetty lapasesta. Malla kuunteli hyvin pienia apuja, eikä minun tarvinnut pelätä, että milloin heppa lähtee alta. En pääse vielä hetkeen kokeilemaan hackista sileällä tai esteillä, mutta eiköhän se kenttäkin sieltä valmistu pian. Nyt ainakin maastossa kukkahackamore toimi loistavasti ja jatketaan sen käyttöä.
Malla on syönyt ahkerasti pihasta ruohoa ja pääsee toivottavasti nopeasti laitumelle. Me jatketaan maastoillen ja tätä tavallista arkea. Teille vielä pitkästä aikaa ja ensimmäinen video tältä tallilta! :)

torstai 21. toukokuuta 2015

Piristäviä uutisia!

Tämän viikon tiistaina oli klinikka jälleen. Saatiin omaksi yllätykseksi melkoisen mukavia uutisia. Tulehdukset ikinissä on voitettu, karies on mahdollisesti pysähtynyt ja diastemat ("hammasvälit liian isot") ovat pienentyneet monia millejä! En olisi ikinä uskonut, että hampaat ovat parantuneet niin hyvin. Toivoin noin kuusi viikkoa sitten, että tapahtuisi jonkunlainen ihme. Se näköjään tapahtui!

 Hampaissa on tottakai vielä se karies, diastemat ja hammas halki, mutta kuitenkin jotain positiivista. Vielä otetaan yksi puhdistus ennen kuin Malla aloittaa laidunkauden ja sitten laidunkauden ajan ei tarvitse käydä klinikalla. Syksyllä tehdään lopullinen ratkaisu tulevaisuudessa. Jos karies lähtee (plus kaikki muu), edessä olisi hampaan poisto. Mutta se on poisto kaukana, en halua ajatella sitä vielä. Nyt jatketaan hampaan pesua ja samanlailla kuin ennenkin. Toivottavasti ollaan kohta myös kokonaan kuolaimettomia, kun testaillaan eri vaihtoehtoja. Ei tee mieli enää kuolaimia laittaa, Malla on saanut kärsiä jo tarpeeksi suunkivuista. Seuraavassa postauksessa siitä lisää! :)

Mitä postauksia te haluaisitte nähdä?

maanantai 18. toukokuuta 2015

Puhelinkuvilla tuettu höpöttelyhetki

Puhelin kuvia postauksen täydennykseksi :)
 Huomenna taas matkamme taittuu klinikalle. Ei voi kun toivoa, että kaikki menisi hyvin. Malla syö ihan hyvin, onhan se vieläkin hidasta kuitenkin se syö. Malla käyttäytyi viime klinikalla niin hienosti, että odotukset on korkealla, kuljetuksessakin oli niin hieno♥ 

En ollenkaan muistanut miten ärsyttävää aika tämä kevät on karvan lähdön kannalta. Tai sitten Mallalla on todella pitkä karvanlähtö, huh! Vaikka Mallan talvikarva oli melko ohut, tuntuu että sitä vain lähtee ja lähtee. Suun ongelmat voivat tosin heijastua karvaan ja sitä kautta karva ei lähdekään niin hyvin kuin esim. viime vuonna.

 Ollaan edelleen köpötelty maastossa, kentän ollessa pois käytöstä. Pieniä hallintaongelmia on ollut, mutta joka tilanteessa Malla kuitenkin pysähtyy. Ostin yhden potenttiaalisen kuolaimeton ehdokkaan ja toivon, että osuu kerralla oikea kuolaimeton. Olisi mahtavaa päästä ratsastamaan ihan kunnolla kun on kunnon suitset päässä. Siitä lisää testauksen jälkeen!
Mallan suun kannalta parasta on saada heppa mitä pikimmin vihreälle, jotta M syö koko ajan tuoretta. Nyt vielä hetken syöttelen Mallaa pihassa ja sen jälkeen yritetään saada se laitumelle johonkin lähelle tallia. Luulen, että Malla ei pistä tässä asiassa vastaan, välillä se on hevonen joka vie taluttajaa nurmialueella ;)

perjantai 8. toukokuuta 2015

Uusi ulkoasu + tämän hetken kuulumiset


Olen jo muutaman viikon miettinyt, että talvinen ulkoasu saa kyytiä. Monen yrityksen jälkeen sain ihan siedettävän näköisen bannerin ja siihen kehitin ulkoasua. Tämä ulkoasu saa hetken kelvata, ennen kuin keksin jotain uutta. Valitsin väreiksi harmaan ja vihreän. Vihreä on kiva keväinen väri ja ajattelin sen sopivan hyvin harmaaseen.

Mitä pidätte?


Jo useampi lukija on kysellyt Mallan tämän hetken kuulumisia. Niitä minun onkin jo pitänyt kirjoittaa mutta en ole (yllätysyllätys) saanut aikaiseksi. Mallan tilannetta on hieman vaikea arvioida. Se syö kyllä, voisin sanoa, että aavistuksen paremmin mutta en tiedä onko sillä kipuja. Hammaspesua jatketaan ahkerasti ja toivotaan, että se tuottaa tulosta. Ollaan liikuttu maastoillen melko normaalisti riimujen kanssa, tosin nyt olisi hankinnassa ihan oikeat kuolaimettomat. Jos Malla saadaan kuntoon vaihdan kokonaan pois kuolaimista jos vain hyvät ja toimivat löytyy. Maastossa meinaa jarrut hukkua, ja siinä vaiheessa kuskilla ei ole enää kivaa. Etsin nyt rauhassa jotkut hyvät ja kokeillaan miten ne lähtevät toimimaan. Muutamia vaihtoehtoja olen jo pohtinyt, esim. LG Bridlet vipuvarsilla tai ilman. 
Onko teillä kokemusta hyvistä kuolaimettomista?