maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kuukauden parhaat 6/14

Nyt tulisi taas kuukauden parhauksia ja olen nyt lisännyt jopa kaksi 'kategoriaa' lisää.

Kuukauden

Biisi


Tässä biisissä on ihan upeat sanat ja muutenkin tosi ihana! ♥ Tämä biisi on oikeastaan ainut, jota olen koko kuukauden aikana kuunnellut. 

Kuva
 Tätä kuvaa en vielä olekaan julkaissut täällä blogissa, mutta tässä niin kuin näette Malla venyttelee, kun olin hakemassa sitä tarhasta. Taisi olla nokosilla ennen sitä :) Kerrankin oli kamera kädessä tällaisellä hetkellä.

Tapahtuma
Tässä kuussa en ole paljon mitään tehnyt tai missään ollut, mutta käytiin Särkänniemessä 4H:n kanssa ja oli hurjan kivaa!

Tavara

Ei lisättävää, harjaa tarvitsee aina!

Ikävöidyin
Manu♥ (kuva Heidin valmennuksesta 1.7.13)
Valmentautuminen on asia jota on ikävä. Nyt kun uudelle tallille vasta tuli, ei aivan tiedä ketkä pitää valmennuksia. Toivottavasti kuitenkin pääsen joskus valmennuksiin ja tunneille, nimittäin istunnassa olisi korjattavaa! Tottakai kuvassa näkyvää rakasta nallekarhua myös hirmu ikävä! ;(

Lempi Mallan varuste

Nämä pintelit ovat olleet lähes joka päiväisessä käytössä, käytän pinteleitä useammin kuin suojia.

Siinä oli taas kuukauden parhauksia ja jos teillä tulee ideoita niitä saa laittaa! :)

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ei niin hyvät hypyt

Eilen Nea tuli taas kuvailemaan, kun oltiin varattu kenttä hyppyjä varten. Nea keksi/tiesi hyvän radan, joka laitettiin, mutta tietysti vähän muunneltiin. Meillä meni esteitä laittessa vähän odotettua kauemmin ja aloitettiin verkat 15 minuuttia myöhässä. Aloitin laukkapuomeilla ja ristikoilla. Niissä Malla meni tosi kivasti ja nostetiin laukkapuomit pian pieniksi kavaleteiksi. Niissäkin Malla meni hyvin, mutta ristikoille mä en jotenkin osannut ratsastaa. Laukkapuomeista tuli pian sarja, joka oli about 40cm korkuinen ja jo niissä alkoi tökkiä. 
En ratsastanut, menin edellä ja mun etukeno on jotain niin hirveää. Ai kauheata, miten voin istua siellä noin! Ennen estettä menen sellaiseen ihme kyyryyn ja otan liikaa kiinni, koska yritän ennakoida esteen jälkeistä kovaa vauhtia. Meni esteet ihan säheltämiseksi ja sieltä sitten tuli puomeja alas ihan rytinällä. Perhana, kun ketuttaa! >:( Muutamia hyviä hyppyjäkin tuli, aina kun muisti vain ratsastaa, mutta ei mitenkään kehuttavasti minun osalta. Tottakai kun ollaan niin vähän hypätty, että ei tämä kauheasti yllätä. Malla ei myöskään omista hurjan upeaa tekniikka, tai sitä ei ole opetettu mitenkään erikoisesti hyppäämään. Mutta kyllä minä nyt näistä hypyistä otan itselleni syyt kun ei toimi niin ei toimi. Haluan kuitenkin kertoa niistä huonoistakin päivistä täällä, koska tätä tämä hevosharrastus on. 
Kuvat napattu videolta

Viimeisenä hypättiin muutama vähän isompi ja yhden tiputti aika pahasti puomin jäädessä takajalkojen väliin. Viimeinen hyppy onnistui hyvin kun annoin Malla vähän imeä esteelle, niin hyppäsi paljon paremmin. 
Nyt yritän vähän katsella pitäisikö joku tallilla estetunteja tai valmennuksia meidän tasoisille. Tarvitsen kyllä niin paljon ohjausta ja apua noiden esteiden kanssa.
Videoon laitoin vain parhaat pätkät, kun se mun ratsastus oli niin kamalan näköistä. Ei nuokaan mitään huippu pätkiä ole, mutta saatte nyt vähän makua miltä meno näytti.


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hyvin menee mutta menkööt!

Tervehdys taas! Nyt tulisi kahdelta päivältä video- ja kuvamateriaalia. Nea tuli kuvaamaan ja eilen tehtiin videopostauskin. Mutta siis nyt ratsastuksiin. Itse olin vkl reissussa, joten äiti sitten liikutti Mallaa kerran ja sanoi Mallan olevan peloissaan, kun maneesista oli lähtenyt sellainen pleksi irti ja heilunut. Oli kuitenkin ratsastellut niin, että oli lämpö tullut päälle. Maanantai Mallalla oli vapaa ja eilen tiistaina ratsastettiin sitten simppeli läpiratsastus. Lähinnä pyörin ympyröillä ja menin ravissa juttuja. Malla oli hiukan nihkeä alussa, joten otin heti alussa pari laukka pätkää, jotta poni vähän heräisi. Oikealle puolelle Malla ei ihan ollut rehellinen, mutta kun lämpesi ja ratsasti kunnolla tuli ihan hyviä pätkiä. Vasemmalle huomasi,että oikea ei toiminut, kun yritti vältellä ulko-ohjan tuntumaa. Meni kuitenkin hyvin kun jaksoi hetken työstää! Laukoissa Malla oli hyvä ja laukka oli rauhallista. Jopa ihmettelin miten meni niin rauhallisesti. Oma jalka valui välillä turhan taakse, vaikka kuinka yritin pitää sen oikeassa kohtaa. Nea myös kävi nopeasti lopussa selässä ja käveli loppukäynnit. Ei tarvitse tulla varusteista mitään sanomista kun hetken vain Nea meni! :)


Tänään sitten mentiin myös koulua, mutta mentiin jopa tehtävää. Lämmittelin Mallan, tein siirtymisiä kun tuntuu, että Malla on hidas pohkeelle. M alkoi jo reagoida ihan hyvin ja siirryttiin tehtävään. Eli mentiin kolmikaarista kiemurauraa koko kentällä ja aina jossa suoristaessa siirsin aina hiljaisempaan askellajiin ja siitä uudestaan kovempaan. Tein ensin ravista käyntiin ja se välillä sujui ihan hyvin kun muisti vain itse antaa tarvittavat avut. Laukassa myös tein tätä samaa, mutta suoralla aina siirsin raviin. Tein vain kerran laukassa, kun Malla meni niin hyvin ja oli Nean vuoro ratsastaa. Malla meni hienosti Neallakin.
Nea:
Menin Mallalla siis ekaa kertaa elämässäni(jossei eilisiä loppukäyntejä lasketa XD). Selkää päi Malla tuntu aika kivalta,rauhallinen ja kuulolla. Menin kaikkia askellajeja ja koitin myös avoväistöä. Käynnissä Malla oli vähän nahkea,ravissa reipas mutta rauhallinen ja laukassa rauhallinen toiseen suuntaan meni vähän lujempaa mutta ei kuitenkaan liian lujaa. Viivi neuvoi mua miten saan sen myötäämään ja huuteli mun kamalista käsistä. Kaikin puolin Malla oli kiva ratsastaa ja haluaisin kyllä mennä joskus uudestaan!


Ratsastuksen jälkeen meillä oli vielä edessä tarhan siivousta, jota oltiin aloitettu jo ennen ratsastuksia.

Ennen
Jälkeen 
Ennen
Jälkeen
Puhdas tarha :)
Huomenna on sitten hyppy päivä ja Nea tulee taas kuvailemaan, eli huomenna luultavasti kirjoittelen sitten niistä hypyistä! :)

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

treeniätreeniä

Meni nyt tämä päivittely estetreeneistä vähän myöhälle kun viime viikolla jo hypättiin. 

Ennen estetreeniä tai mitään rankempaa teen yleensä läpiratsastuksen, mutta kuitenkin vaativalla otteella. Tällä saan vähän rauhoiteltua esteitä ajatellen ja muutenkin paremmin avuille. Menin maneesiin ratsastamaan kun kenttä oli varattu. Se oli ihan hyvä mennä maneesiin, koska ajattelin tällä viikolla hypätä maneesissa. Saas nyt nähdä kuinka mulle käy, kun poni ei ole parhaimmillaan maneesissa eikä muutenkaan hyppää kovin hyvin. Noh, siirrytääs taas viime viikkoon. Maneesissa sain kyllä pistää kaikki jarrutajalihakset peliin kun yritti saada Mallaa kuulolle. Samat pressut ja estetolpat olivat taas hurjan pelottavia, joten siirryin suosiolla keskelle kahdeksikolle. Tein kasia, jossa keskellä siirsin aina hiljaisempaan askellajiin. Ensin ravista käyntiin, jossa sain vasemman puolen hyvin ratsastettua ja Malla pysähtyi pelkällä istunnalla. Oikea puoli oli huono. Jostain syystä M vastusteli tuntumaa oudosti ja pelkäsin jo, että sillä on piikkejä hampaissa. Tässä siirtymiset eivät onnistuneet yhtä helposti ja jouduin vähän ohjalla auttamaan. Sain kummankin puolen ihan ok tuntuiseksi, vaikka olisi tullut parempi, jos olisin jaksanut ratsastaa. Käveltiin hetki ja tehtiin sama laukassa, jossa vaihtui ravin kautta laukka. Tässä taas vasen oli parempi. Vaihtelin välillä suuntaa ja tein samaa tehtävää. Hyvin loppujen lopuksi meni, sillä yleensä Malla kuumuu laukanvaihto tehtävissä. Käveltiin loppukäynnit, pesin Mallan ja rasvasin kaviot.
ainut kuva josta erottui jotain
Seuraavana päivänä eli torstaina oltiin varattu kenttä hyppäämistä varten. Mentiin tunti ennen varausta laittamaan Mallaa, jotta ehdittäisiin laittaa myös esteet ajoissa. Laitoin Mallan valmiiksi ja mentiin kantamaan (Malla myös) esteitä. Laitettiin kolme estettä, ei mitään erikoisia tai vaikeita pitkän tauon jälkeen. Pitkillä sivuilla oli ristikko ja toisella kavaletti/pieni pysty. Lämmittelyn jälkeen tulin näitä kahta yksin ja erikseen. Mä olin ihan hukassa. En osannut oikein ratsastaa hyvään paikkaan ja esteen jälkeen en sitten ratsastanut senkään vertaa. Malla hyppäsi hyvin,mutta välillä esteen jälkeen ei ollut avuilla. Nostettiin esteet 60cm pystyiksi ja näissä hypyt onnistui hyvin. Ainut huono oli halkaisijalla oleva pysty, jossa en saanut Mallaa oikein kontrolliin. Tulin nämä pystyt ratana ja hyppäsin lopuksi vielä yhden isomman pystyn. Ensimmäinen tuli alas, mutta toisella tuli hyvin yli. Nuo treenit meni ihan hyvin, kun näin paljon ollut taukoa.
kieli XD

lauantai 14. kesäkuuta 2014

tutustumista uuteen

Viimeksi kerroin kuinka en jaksaisi koko ajan näitä kuulumispostauksia päivitellä, että olisi kivempi välillä päivittää muutakin. Kyselyyn on tullut niinkin paljon kuin 0 ääntä KYSELY EI TOIMI :(!!, joten luultavasti samalla jatketaan: kuulumisia kuulumisten perään. Noh, eipä se minua haittaa jos joku niitä jaksaa lueskella. Nyt tulisi taas..yllätysyllätys kuulumisia!! :D

Kerroin aikaisemmin, että haluaisin mennä ratsastamaan maneesissa ja niinhän me tehtiin. Tallin maneesissa on kohtalaisen suuret ovet, jotka oli Mallan mielestä kauhistuttavat ja pitävät vielä kahisevaa ääntä. Kuitenkin vähällä pöllöilyllä selvittiin ovien ohi ja seuraava pelonaihe oli tilaa rajaavat pressut. Edelleenkään niiden ohi ei päästä vaivattomasti. Iso katsomo ja päädyssä olevat estetolpat ja puomit myös aiheuttivat pelkoa, mutta se pelko on jo selätetty suurimmalta osin. Ensimmäisenä maneesipäivänä jäin pyörimään vain oven luokse päätyyn, koska siellä sain Mallan rauhoittumaan ja rennoksi. Ratsastelin paljon ravia ja muutamat laukat, joita ihan kunnolla työstiin. En kuitenkaan mennyt pitkään sillä maneesissa oli valehtelematta melkein 30 astetta lämmistä.

pelottava ovi! istunta ja laatu 10+
Muutama päivä tämän jälkeen sain myös kuvia, joten voisin siitä ratsastuksesta kertoa. Eli menin kentällä ja ajattelin ihan kunnolla ratsastaa Mallaa läpi. Se ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan. Malla ei oikein tahtonut antaa millään periksi ja taas välillä meni pätkiä upeaa ravia. (Äiti ei ollut valppaana juuri silloin että olisi saanut kuvia.) Tässä vaiheessa tunnetusti kiitetään hienosta ravista, mutta minäpä en muistanut kiittää vaan yritin jatkaa tätä hienoa ravia ja Malla ei tajunnut että se oli oikein. dääm, tässä taas nähtiin ratsastajan mahtavat taidot! Ärsyttää. Laukat ei sujunu myöskään hyvin, muistaakseni tuli yksi hyvä pätkä ja lopetin siihen. ja sitten kuvia.
selkään!
lasken jalusinta, laiska minä en jaksanu ennen kun menin selkään.

Seuraavana päivänä menin ilman satulaa rennosti ja Malla oli hyvä! Maastoilemassa ollaan myös kerran käyty ja Malla oli ihan asiallisesti siellä. Mentiin pääasiassa käyntiä, vähän myös ravia. Huomenna tulee postaus hyppyjä edeltävästä treenistä ja hypyistä! :)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

ei kuulumisia kiitos!

Mä en sitten osaa elää yhden ulkoasun kanssa kuukautta pidempään. Taas halusin vaihtaa ja muuttaa ja säätää ja parantaa ja..
Mutta nyt olisi yksinkertainen ja hallittu ulkoasu. Tälläkertaa käytin ihan kunnolla aikaa ja ehkä se vähän näkyykin. Mitä olette mieltä? :)


Vielä tulee pieniä uusia yksityiskohtia esimerkiksi esittelysivu minulle ja kummallekin kuvat laitaan, ainakin Mallalle. Toivottavasti tämä nyt hetken taas säilyisi, ettei tarvitse kyllästyä tähän vaihteluun. Vaikka olisihan se tyhmää, jos ulkoasu ei muuttuisi ollenkaan, vai?

Vastailkaa sivussa olevaan kyselyyn, mobiili sovelluksella ei pysty vastaamaan, ellei rullaamalla alas ja vaihda internet-versioksi. Haluaisin tehdä tänne muutakin kuin pelkkiä kuulumispostauksia ja nyt tarvitsen teidän mielipiteen mitä tehdään. Kuulumispostauksesta puheen ollen, sellainen tulee taas jossakin vaiheessa. Huomenna kuitenkin on kauan odotettu hyppypäivä, johon varasin ulkokentän ja yritän, että äiti kuvaisi tai joku innokas lähtisi kuvailemaan *vinkvink*. Ensiviikon maanantaina olisi ollut kisat täällä tallilla, mutta pahus olen silloin reissun päällä ja en pääse osallistumaan. Siellä olisi ollut mahtavat luokat ja suoritus ei olisi kaatunut jännitykseen kentän ollessa tuttu. Kyllä varmasti jää pitkäksi aikaa kaivamaan tämä asia, mutta kyllä mä vielä johonkin kisoihin itseni (ja Mallan tietysti) raahaan.

Satu-talli Cupin 2013 3. sijoitus

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Ensimmäiset päivät isolla tallilla

Viime viikon perjantaina Malla matkasi kohti Jyväskylää ja uutta tallia. Itse olin koulussa ja kenraaliharjoitusten takia en päässyt mukaan, joten äiti vei Mallan. Äiti joutui lähtemään yksin ja vähän jännitti miten Mallan kanssa pärjää ilman apua, mutta hyvinhän tytsy oli kuulemma käyttäytynyt. Matka oli mennyt hyvin ja itse tulin heti lauantaina Jyväskylään ja sunnuntaina menin moikkaamaan ja liikuttamaan Mallaa. Ensimmäiset ajatukset olivat sitä, että menee taas hetki kunnes Malla tottuu uuteen paikkaan ja itse oppii uudet säännöt. Toisin kävi ainakin tuo ensimmäinen.
Heti kun hain Mallan tarhasta se oli ihan rauhallinen ja käveli ilman mitään hösläystä perässä (odotin säikähtelyä yms.). Laittaessa huomasin sen olevan hieman väsynyt, tietysti uuteen paikkaan tullessa  ja matkustamiseen väsyy. Kentällä taluttelin Mallaa ja vähän neiti katseli pitkään kaikkea, mutta tosi nopeasti rauhoittui ja nousin selkään. Heti kun olin selässä huomasin, että Malla oli ihan rento eikä jännittänyt selkää. Kävellessä vähän katseli, mutta ravissa keskittyi ja meni rentoa ravia. Malla oli ihan rento ja kuuliainen ja toimi todella hienosti. Ennen ei millään tallilla Malla ole heti ollut noin rento. Mahtava poni! jospa uusien paikkojen jännitys alkaisi kariutua kun ollaan nyt liikuttu tallilta toiselle.
kauhea etukeno!
Tästä kuvasta näkee hyvin miten takajalat tulee rennosti, eikä sipsuta.
Ed. tallilla en uskaltanut ensimmäisenä päivänä laukata, koska Malla oli ihan höslä. Nyt ei edes tarvinnut miettiä laukkaisinko ollenkaan, koska Malla oli niin hyvä. Laukat sujuivat myös ihan normaaliin tapaan.Menin kevyessä istunnassa laukat, koska jostain syystä se sujuu siten paremmin. Olen niin ylpeä tuosta ponista!♥ Kyllä sit voi pienistä asioista tulla iloiseksi.
Seuraava päivä oli Mallalla vapaata kun lähdin särkänniemeen. Oli mahtava reissu, kiitos kaikkien ihanien! ♥
Ja sitten seuraavana päivänä eli tiistaina taas Malla sai liikuntaa hiostavassa ilmassa. Menin kentällä samanlaista pyörittelyä vielä vähän rennommalla otteella. Malla oli ehkä hiukan huonompi kuin ed. kerralla. Pois tullessa pelkäsi muka niin kauheasti mattoa mattotelineessä ettei meinannut omistaja pysyä perässä. Kastelin Mallan ja syötin hetken vihreää. Täytyy huomenna tehdä jotain vähän erilaista, voisi vaikka käydä tutustumassa maneesiin. Ensi kertaan moiks! :)