keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kerrankin onnistuu!

On taas ihana tulla kirjoittamaan onnistuneesta estetreenistä kun aikaisemmat hypyt ovat menneet tavalla tai toisella penkin alle. Tänäänkään Malla ei ollut ihan täydellinen, mutta paljon parempi mitä aikaisemmin.

Alku käynnit käveltiin taas kun pistettiin esteitä kentälle, Malla siis auttoi ja käveli perässä. Työstin hetken käyntiä, kunnes aloin ravata. Ravia en hirveän kauan mennyt kuuman ilman takia ja nostin lyhyesti laukat kumpaankin suuntaan.

Tultiin ensin vihreä-keltaista ristikkoa yksinään ja siitä täytyi ratsastaa suoraan tötterölle joka oli pitkän sivun päässä.Ravissahan tämä onnistuu, mutta kun on laukka kyseessä ja Malla ei laukkaa vielä niin rauhallisesti suoralla, sitä on vaikeampi hallita. Tämä pieni tehtävä tuotti jo vaikeuksia, mutta päättäväisesti päästiin joka kerta tötsän ulkopuolelta.  Tultiin myös toisesta suunnasta sinistä ristiä ja se meni jo paremmin, koska oli aita vastassa.
Ei otettu montaa hyppyä kuumuuden takia vaan tultiin seuraavaksi kaksi ristiä jossa välissä oli kolme laukkaa. En tiedä mikä Mallalle tuli estettä lähestyessä ensimmäisellä kerralla. Sillä naksahti joku päässä/innostui ja ampaisi esteelle ja otti ihan kauhean loikan. Ei se ennen ole tuollaista tehnyt, ehkä kaksi perättäistä estettä sai sen kimpoamaan. Muuten tämä tehtävä onnistui ihan hyvin, tottakai vauhtia oli, mutta aina tultiin oikeilla väleillä. Tultiin tätä tehtävää myös kumpaankin suuntaan.
Nostettiin pian toinen osa pystyksi ja tämä sujui myös hyvin. Tultiin tätä myös kolmoissarjana eri väleillä. Parhaiten tultiin kolmella laukalla kumpikin väli. Lopuksi laitettiin vielä sarja, johon nostettiin esteet 60cm korkeiksi. Malla hyppäsi tuon uskomattoman hyvin, saa olla tytöstä ylpeä!
nijau, nyt mennään!
wruuuum


kaikki kuvat © Nea

lauantai 19. heinäkuuta 2014

hieno mies! ♥

hellou, nyt olisi aika kirjoitella taas ridailuista, mutta tällä kertaa vähän erinlaisella hevosella. Tämä hevonen on esiintynyt blogissa viime syksynä, mutta luovuin useiden asioiden takia tästä hevosesta >klik<. Sulo on siis tämä hevonen, jota kävin ratsastamassa useamman kerran, ollessani isäni luona. Sulo on nyt ravitreenissä, mutta Sulon valmentaja pyysi minua ratsastamaan herraa, jotta saisi vähän jumppaa selälle ja kyljille.
Sulon kanssa yritettiin vähän jumppailla kylkiä ja muutamia kavaletteja mentiin myös, jotta selkä saisi jumppaa. Suloa ei ole nyt paljon ratsastettu, joten en odottanut siltä kovin paljon. Joitakin asioita huomasi, että on vähän unohtunut tai ruostunut, mutta S yllätti mut kyllä positiivisesti. Viime syksyltä mulla jäi vähän paska fiilis tästä hevosesta, kun ei kunnioittanut, kusetti yms. Nyt kuitenkin lähdin ratsastamaan päättäväisesti apuja läpi ja tsadaa, poika toimi oikein hyvin. Sehän tässä hauskaa onkin, että se vielä liikkui minun alla noinkin hyvin! 
Tein ihan perus juttuja, ympyröitä, väistöjä, siirtymisiä. Yritin vaan ratsastaa pohjetta läpi ja oikea puoli oli tosi vaikea saada läpi. Jotenkin S ei vain taipunut, mutta se saattaa johtua jumeista tai jostain sellaisesta. Kuitenkin siihenkin suuntaan tuli hyviä pätkiä. Nostin laukat ja kyllä oli nostot vaikea tehdä. Sulo kyllä yritti kovasti nostaa, mutta etenkin oikeaan suuntaan laukaaminen ei tuntunut helpolta. Kavaletiltä kuitenkin laukka nousi hyvin.
uppista!
Työstin vielä hetken ravia ja laukkaa ympyrällä ja sieltä irtosi tosi kivoja pätkiä ja laukkakin sujui hienosti! En olisi ihan uskonut Sulon olevan noinkin hyvä, varauduin jo kaaokseen. On se hieno mies!

Lopuksi käytiin vielä järvessä kahlailemassa, siitä vielä muutama kuva.

Nyt olen jo palannut Mallan luo ja treenit jatkuu! katsotaan milloin jaksan kirjoitella seuraavan kerran :)

torstai 17. heinäkuuta 2014

Ratsastuksia viikon takaa

Nyt on Jenniltä kotiuduttu, mutta en ole ollut kotona kuin kaksi päivää ja taas mennään.  Tälläkertaa olen menossa vanhalle kotipaikkakunnalle ja luvassa tuttuja turpia menneistä, siitä lisää myöhemmin. Nyt kuitenkin viime viikon ratsastuksiin, joista tämä kirjoittaminen/julkaisu on jäänyt enkä enää kunnolla muista mitä tein Mallan kanssa, hups.
Kun keskiviikkona saavuttiin meille, haettiin toinen pyörä serkulta ja pian lähdettiin tallille. En muista yhtään mitä tein ennen ratsastusta, taisin puhdistaa juoma-astian. Ratsastin kentällä, vaikka se pölisikin paljon. Tein ihan perusjuttuja, kun Mallalla oli ollut kaksi vapaata. Vähän vääntelin käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Malla oli yllättävän hyvä, vähän nihkeä, niinkuin aina alussa. Laukoissa vähän taisteli ulkoapuja vastaan kun halusi portille, mutta muuten hyvin meni vaikka oli ollut vapaita. Vähän aikaa vielä laukkojen jälkeen työstin käyntiä ja ravia. Lopuksi Mallan mieliksi käytiin kiertämässä pellot ympäri, se nimittäin tykkää jolkotella siellä menemään.
Seuraavana päivänä eli torstaina ratsastin taas ihan perus ratsastuksen, sillä Jenni ratsasti minun jälkeeni. Malla oli torstaina ratsastuksessa alussa kuin lentoon lähdossä. Sitä piti koko ajan rauhoitella ja vasta loppu raveissa alkoi rauhoittua. Menin taas hevosella tylsä elämä perus askellajit läpi ja lopussa tuli jo hyvää ja rentoa ravia! :)
Jenni tosiaan ratsasti minun jälkeen ja hui kuinka hienosti Malla liikkui jonkun osaavamman alla! Jenni taisi tykätä? 
Perjantaina ennen reissuun lähtöä vielä kävin Mallaa ratsastamassa ja tällä kertaa maneesissa. En ole nyt hetkeen mennyt maneesissa, hyvien ilmojen ollessa, joten oli aikakin. Maneesissa Malla on aina tavallista jännittyneempi, kun pelkää kaikkea natisevaa ja kolisevaa. Tarkoitus oli mennä puomeja, että tulisi edes vähän jotain muuta kuin sileää ja sileää, mutta ei. Maneesissa joku hyppäsi ja sitä ei lukenut missään eli sinne meni ne puomit. Sitten päätin, että yritän ratsastaa apuja mahdollisimman hyvin läpi ja saada Mallaa rennoksi. Ajatus tasolla kaunis idea, mutta toteuttaja taas siellä kusee. Puristan polvella, alapohje ei ole kiinni, kyynärkulma (!!) ja ratsastan muutenkin ihan miten sattuu. Tottakai maneesi lisää haastavuutta, mutta yritän, etten tekisi siitä mitään numeroa vaan ratsastan samanlailla kuin ulkonakin. Tällä kertaa huomautettavaa olisi vasemmassa laukassa jota sai työstää yleistä kauemmin. Kuitenki lopulta Malla rentoutui ja siihen oli hyvä lopettaa. Menin vielä pihalle loppukävelemään kun maneesissa ei oikein happi kierrä kuumalla ilmalla.

Ensi kerralla luvassa tuttuja turpia menneiltä ajoilta.. :)