maanantai 24. maaliskuuta 2014

muuttoa ja kooste talleilusta

Meillä alkaa muutto lähentyä. Moni ei tiedä vielä, että me muutetaan äidin kanssa kaupunkiin mun opiskelujen perässä. Olen nyt hakenut vain yhteen kaupunkiin ja sinne me olemme nyt muuttamassa. Jos en jostain syystä pääsisi sinne minne haen, menen kymppiluokalle tai keksin jotain järkevää.
Malla lähtee meidän mukaan, eli siitä en ole luopumassa. Malla saa asua tässä tallissa huhtikuun loppuun ja sen jälkeen on etsittävä uusi talli. Mallalle etsitään kaupungista tallipaikka, mutta en vielä tiedä minne sen vien kesäksi. Itse olen kesän vielä täällä Pihtiputaalla, mutta Malla ei nyt voi enää asua tässä kun muutamme pois. Täytyy nyt miettiä tälle ratkaisu, mutta uskon että se kyllä löytyy.
 Mutta tallin muut hevoset on lähes myyty ja tämän kuun lopussa eli viikon päästä muutto olisi edessä. Nyt on ankaraa pakkaamista ollut havaittavissa. Onneksi nyt olen saanut eroteltua omat tavarat hyvin järjestykseen.
huone on räjähtänyt täysin

Muutoista nyt tähän päivään. Tänään ratsastin toista kertaa tuon sairasloman jälkeen kunnolla. Menin tiellä koska kenttä on _todella_ huono. Malla oli ihan villinä, eikä halunnut millään mennä rauhassa. Aloitin ravilla ja virtaa löytyi. Nostin myös laukat ensimmäistä kertaa saikun jälkeen ja kyllä oli melkoista haparointia ilmassa. Muutaman askeleen se aina meni, mutta sitten stoppasi. Ei voi mitään. Tiellä menosta ei oikein meinannut tulla mitään, joten menin kokeilemaan kenttää. Kenttä ei ollut hyvä, mutta pystyin muutaman pätkän ravaamaan. Kyllä kismittää tämä tilanne, kun aina joutuu ratsastamaan sään armoilla! Ravasin vähän ja yritin taivutella, mutta oli niin huono pohja että lopetin melkein heti. Kävelin loppukäynnit ja lopetettiin siltä päivältä. Täytyy nyt vain odottaa parempia kelejä.

 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Miksi kevät on niin tapaturma-altis?

Noin viikko sitten eräs toinen hevonen oli karannut yöllä tarhasta ja mennyt härkkimään Mallaa sen tarhan luokse. Mallahan ei tykkää toisista hevosista ja alkanut sitten tappelemaan, toisen hevosen kanssa. Ilmeisesti jompikumpi oli potkinut aidan rikki ja ne olivat päässeet samaan tarhaan ja potkineet toisiaan. Malla oli saanut kunnon haavat takajalkoihin, isoin oli takareidessä. Eläinlääkäri kävi tarkistamassa haavat ja määräsi antibiottia.
 Malla on toipunut hyvin, haavat ovat umpeutuneet, mutta liikutusta en ole uskaltanut vielä aloittaa. Kävelyllä ollaan aina välillä käyty, mutta olen nyt ottanut varman päälle. Viime vuonna näihin samoihin aikoihin Malla ja kaksi muuta hevosta karkasi autotielle. Malla oli yli kuukauden toipilaana,mutta ihmeen kaupalla selvisi vähin pysyvin vammoin. Nyt ollaan oltu viikon tauolla ja nyt saa nähdä miten haavat lähtevät paranemaan. Lisätään liikutusta vasta kun kaikki haavat ovat ummessa. Tämä pieni episodi oli todella pientä tuohon viime vuotiseen verrattuna, mutta näitä aina kummasti tulee juuri keväällä. Ehkä hevosillakin alkaa kevät olla rinnassa kun pitää villiksi ruveta! 

Tänään käytiin myös kävelyllä ja Malla oli ihan höyrypää. Huomaa tuon liikutuksen puutteen, mutta kyllä se siitä. 
wuuut, missä laaatu?

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Videopostaus feat Enni

Tehtiin pitkästä aikaa Ennin kanssa videopostaus. Enni jo aloitti mopoilukauden ja päästiin sitten kulkemaan skootterilla. Kävästiin kaupassa ostamassa jätskit ja mentiin tallille/kotiin. Enni ratsasti Rondaa kevyesti tiellä ja itsekin kävin nopeasti selässä. Sen jälkeen varustin Mallan ja mentiin tielle hyppäämään.
Voi, kuinka onkin aikaa siitä kun viimeksi hyppäsin. Varmasti yli neljä kuukautta. Huh, oli kyllä niin hauskaa vaihtelua hypätä. Menin puomia muutaman kerran ja ja sitten puoli ristiä. Olin hieman ruosteessa kun niin pitkä hyppy tauko, mutta kyllä tuo meni hyvin. Ja täytyy mainita, että Malla käyttäytyi/meni tänään todella hyvin ja esimerkillisesti! Ei kertaakaan ryöstänyt tai ottanut lähtöjä, jes! Mutta siis jatkettiin ristillä ja tätä mentiin monesti, jotta saatiin paikka osumaan hyvin. Sen jälkeen mentiin kaksi kertaa pysty, mutta ensimmäisellä tiputti. Tuo ei haitannut minua yhtään, kun miettii kuinka pitkä tuo tauko on ollut. Toisella mentiin nätisti yli ilman ongelmia. Malla on vaan niin super! ♥ Nämä on taas niitä päiviä, jotka saa jaksamaan tuota kiukkupussia. Laukoista täytyy vielä sanoa sen verran että, Malla laukkaa jo rauhallisesti suoralla, tätä en olisi puoli vuotta sitten uskonut.
hyppykuvat videolta naputtu
Enni ratsasti minun jälkeen ja Malla toimi Ennilläkin tosi hyvin, vaikka itseäni jännitti aika paljon. Pelotti, että milloin se ryöstää tai säikähtää, mutta mitään tuo karvapallo ei tehnyt. Meni nätisti, ilman ongelmia! :) saa olla ylpeä!

Loppuun vielä videopostaus päivästä!



tiistai 4. maaliskuuta 2014

Mitä mä nyt oikein kirjoittaisin?

Miksi tänne blogiin on niin vaikea kirjoittaa? En oikein keksi mitä kirjoittaisi, vaikka onhan tässä tapahtunut kaikenlaista. Mulla oli viime viikolla hiihtolomakin, voisin itse asiassa siitä aloittaa kertomaan. Kuvia ei paljon ole, mutta kestäkää!

Heti perjantaina kun loma alkoi, Peppi ja Enni tuli meillä käymään ja lauleskeltiin SingsStaria. Kävästiin (jeejee) diskossa, mutta meno oli aika latteaa, enkä siellä jaksanut myöhään olla.
Ja hei, käytiinhän me laskettelemassa koulun kanssa ja oli kyllä hauskaa! :D
Siinä sitten viikonloppu meni vaan pällistellessä, toki kävin ratsastamassa. Taisi olla keskiviikko kun menin maastoilemaan ja oli aivan sairaan_kaunis_aurinkoinen ilma. Mentiin pellolla ja Mallalla oli tosi paljon virtaa. Oltiin kääntymässä pellolla takaisin päin kun yhtäkkiä Mallan takapää lipeää alta ja ollaankin jo koskettamassa maan pintaa. Malla oli polvillaan ja minä roikuin kaulalla, mutta jollakin ihmeen kaupalla pysyin kyydissä, eikä mitään käynyt. Tuo säikäytti todella, ja heti lähdettiinkin kotia kohti.

Keskiviikkona suunnattiin Jyväskylään ja siellä kävin laskettelemassa ja shoppailemassa. Tuli ostettua kaikkea tarpeellista, teen niistä erillisen postauksen.
Yleensä mun hiihtolomat on mennyt lomaillessa, Pyhällä, Vuokatissa jne. mutta nyt sain olla kotona ja ottaa rennosti. Ihan kivaa vaihtelua. Nyt taas alkoi ankara uurastus koulun parissa, ja nyt vaan täytyy oikeasti tsempata jos meinaa haluta hyvän todistuksen! Tänään oli yhteishaku ja nyt sitten jännittämään pääsenkö kouluun, vaikka onhan mulla siihen vielä aikaa vaikuttaa.

En muuta keksi mitä pitäisi kirjoittaa, kertokaa mitä haluaisitte nähdä täällä ja kommentoikaa myös mitä mieltä olitte tälläisistä postauksista! Bye!