Suojelija

Tiistai, ihan tavallinen päivä. Pääsin kolmelta töistä, lähdettiin tallille. Otin Mallalle uuden huovan kotoa, kun entinen oli jo vaihdon tarpeessa. Tallilla Malla söi hetken vihreää ja sen jälkeen varustin sen kaikessa rauhassa ilman mitään kiirettä. Oli ihana harjata koko heppa perusteellisesti. Pesin Mallan suun vielä ennen lenkille lähtöä ja oltiinkin jo valmiina maastoilemaan. 

Äitini ja meidän koira Tahvo lähtivät lenkkeilemään samalla kun ratsastin. Tahvon ollessa irti se rapisteli pusikossa ja Malla säikähti ja teki jonkun ihme potkun takajaloilla ilmassa. Olin jo siinä vaiheessa lentää, mutta onneksi heppa ei ihan skitsonnut ja pysyi aloillaan. Naureskelin vain, miten hölmö heppa mulla on kun selvästi tiesi koiran olevan pusikossa. Äitini jäi kauemmas kun itse lähdin käymään pidemmällä ratsastamassa. Kerroinkin vähän aikaa sitten, että saatiin uusi maastopolku käyttöön ja lähdin sinne, koska siellä on paremman pohjat kuin toisella reitillä. Mallalla oli paljon energiaa ja sen takia ravattiin melkein koko ajan, paitsi takaisin tullessa. Kävelystä ei meinannut tulla mitään kun Malla halusi vain purkaa energioitaan. Ajattelin, että käydään nyt vielä uudestaan kun ei mikään sitä estä ja lähdettiin uudelle kierrokselle. Ajattelin laukata pienen pätkän ylämäkeä ja nostin laukan. Sen jälkeistä tapahtumaa en osannut ennakoida..

Laukka oli rauhallista ja olin jo vähän hiljentänyt tempoa, että siirtäisin kohta raviin. Yhtäkkiä hevonen kirjaimellisesti katoaa mun alta ja lennän Mallan pään viereen. Me kaaduttiin. Siinä hetkessä tajusin, että nyt kävi huonosti. Jäin sikiöasentoon maahan ja tunsin kuinka Malla nousi maasta ja pelkäsin sen juoksevan mun yli. Pidin vain silmät kiinni ja odotin milloin sattuu. Hiekan jyvät osuivat mun selkään, mutta kaviot eivät. Uskalsin nostaa päätäni ja huomasin Mallan ravaavan kohti kääntöpaikkaa. En päässyt sen perään. Kylkeen sattui, päähän ja käteen sattui, suussakin oli hiekkaa niin kuin koko naamassa. Luulin jo hetken, että mursin kylkiluuni tai halvaannuin. Hetken päästä yritin nousta ylös ja huutaa josko äitini olisi vielä lähistöllä. Kukaan ei kuitenkaan tullut tai huutanut takaisin. Mietin, mitä ihmettä mä nyt teen? Päätin lähteä etsimään Mallaa vaikka kuinka sattui. Tiesin Mallan lähtevän takaisin kun se on kääntynyt metsän tullessa vastaan. Huutelin sitä hetken ja se pian jo kävelikin mua vastaan ja antoi kiinni. Heti tarkistin oliko Mallalle sattunut mitään, luulin nimittäin sen tulevan verisenä minua vastaan. Mitään päälisiä vammoja en huomannut *huokaus* En olisi jaksanut kävellä niin pitkää matkaa joten päätin ratsastaa kotiin. Huomasin tullessani myös kaatumisen syyn, iso routakuoppa. Käveltiin kotiin ja matkalla yritin tajuta mitä juuri oli tapahtunut. Me kaaduttiin ja me selvittiin. 

Otsassa pahin vamma,  vas. silmän alla mustelma ja huuli vähän turvoksissa. Kypärä "vähän" kärsi :(

Tallissa äiti huomasi, että Mallan polvessa oli pari naarmua. Mitään muita päällisiä vammoja en löytänyt, miten se voi olla mahdollista. Jalatkin ihan normaalit, ei ontunut. Lihakset voivat olla kyllä Mallallakin kipeät tai joku revähdys jossain lihaksessa. Hetken aikaa oltiin vielä tallilla ja sen jälkeen lähdettiin kotiin. Aamulla oli sen verran tärähtänyt olo, että lähdettiin käymään lääkärissä. Pari päivää sairaslomaa töistä ja ei mitään vakavia vammoja. Meillä oli suojelijoita matkassa. Jälleen.

Menin heti tallille tuhlaamaan sairasloma päivät. Hirveästi en mitään tehnyt, ratsastamaan en lähtenyt ollenkaan seuraavana päivänä. Tänään jo uskalsin lähteä, kun oma pääkipu antoi pistää kypärän päähän, huom. äitin kypärän :D Omasta ei taida olla enää käyttöön. Kävin vain kävelemässä, jos Mallalla onkin jokin revähdys niin nyt pitää ottaa rauhassa. Lenkki meni hyvin, itse koko ajan kyttäsi tietä onko siellä kuoppia tai vajoamia. Tulen luultavasti näiden suhteen vainoharhaiseksi. Yleensä näitä kuoppia esiintyy vain keväällä ja syksyllä, mutta kun kesä on ollut niin märkä maa on pehmeää. Eipä ole tuotakaan tullut ajatelleeksi, pohjat kun ovat olleet tähän asti hyvät. 

Muitakin muutoksia on tullut, nimittäin Ronda muutti uuteen kotiin alku viikosta ja Malla on nyt yksin. Neiti on ollut ihan tyytyväinen kohtaloonsa. Täytyy nyt katsoa tuleeko sille kaveria, mutta nyt hetken ajan mennään näin. M sai isomman tarhan ja katoksen, jossa se tykkää olla. Hetki jatketaan rennommin ja katsoo sitten miltä tilanne näyttää. En vain käsitä miten näistä vastoinkäymisistä aina selviää.