Sunnuntaina aamupäivästä olimme sopineet Mallan fysioterapeutin kanssa treffit. Itse olin myöhässä aikataulusta, nimittäin ratsastin Sulon ennen sitä. Siitäpä on hyvä hypätä edeltävään päivään.
Suoraan sanoen treenit eivät Sulon kanssa oleet sujuneet hetkeen hyvin. Sama kaava toistui kuin kaksi vuotta sitten. S alkoi "jumittaa" eli pysähtyi ihan kesken ravin eikä liikkunut enää eteenpäin. Jos herraa käski eteen se alkoi pukittaa. Itse heikkohermoisena ihmisenä en enään neljättä päivää putkeen jaksanut katsella tuollaista. Käskin Suloa sitten tosi napakasti eteen ja mieshän meni. Vähän turhankin lujaa, Sulo otti ja pam heitti minut selästä. Ensimmäinen ajatus oli, että miten tämä on mahdollista? Luulin, että minä kyllä pysyn tuolla vaikka mikä olisi. Vanhasta selkään kaiverretusta tavasta heti selkään ja heppa liikkeelle. Lopputunnista kaikki meni hienosti. Multa vaan alkoivat ideat loppua.
Minun onneksi sain Heidiltä Sulon kouluttajalta selvyyden siitä, että kyseessä on mitä luultavimmin minun kyykyttäminen. Näimpä olin valppaana seuraavan tunnin ja kiukkuilu loppui samantien. Sain pitkästä aikaa nostettua laukat ilman pukkeja, mahtavaa! Mutta aika siirtyä Mallan fyssarin pariin.
Fysioterapeutti Maarit tuli juuri silloin kun sovittiin, mutta minä olin vähän vaiheessa ja jouduin hetken siinä säätämään. Aluksi kävelytin ja juoksutin Mallaa liinassa. Olin kertonut Maaritille, että M oli ollut epäpuhdas, mutta parantunut kun olin itse hieman tehnyt omaan toimintaan muutoksia. Loimitus ja säännöllisempi liikutus oli jo parantanut liikkuvuutta. Mitään isoa ei näkynyt liikkeessä joten siirryttiin tutkimaan heppaa. Maarit kokeili ja väänsi Mallan jalkoja, selkää ja kaulaa. M ei aluksi ollut kovin ilahtunut kun joku kokoajan paineli joka paikasta. Onneksi kuitenkin M on niin helppo joka tilanteessa, sanoinkin ääneen, että ei olisi Sulon kanssa onnistunut. Pääsin itsekin oppiin, myönnetään olin hukassa näiden liikkeiden kanssa ja olen vieläkin. Tuloksena: mitään isoa jumien aiheuttajaa ei löytynyt, mutta jotain on jossakin koska jotkut harjoitukset haastavia. Lihakset olivat kasvaneet suhteellisen tasaisesti. Eli me saatiin kotiläksyjä joka päiväisiin liikkeisiin ja normaalilla menolla jatketaan. Epäiltiin kumpikin epäpuhtauden johtuneen silloisesta jäykkyydestä. Satulan Maarit myös katsoi, vaikka ei ollakaan sitä enää käytetty. Antoi vähän vinkkejä sitten uuden satulan hankintaan.
Hyvillä mielin jatketaan treeniä, mutta täytyy myöntää, että vähän alkoi stressata nuo fysioterapia liikkeet. Ollaan niitä nyt pari kertaa tehty ja kyllä ahdistaa kun en tiedä teenkö niitä oikein. Toivottavasti ne alkaa sujua pian paremmin kun tulee rutiinia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti